Moikka,

Olen Tiina. Kahviaddikti espoolainen valokuvaaja ja perheenäiti, jonka kotona remuaa kahden pojan ja miehen lisäksi kolme koiraa ja pupu. Vapaa-ajat menee lähinnä kotona villasukat jalassa, kahvikuppi kädessä ja kirja toisessa tai sitten olen metsässä hengittelemässä koirieni kanssa. 

Syksyisin innostun hyppäämään autoon koiran, kameran ja teltan kanssa ja ajelen roadtripille löytääkseni uusia paikkoja, kuten vaikkapa Pörtsämö. Haaveilen kunnon eräpirkkoilu-reissusta, mutta taitaa tällä hetkellä olla enemmän intoa kuin taitoa pidemmälle retkelle.

Valokuvaaminen on kulkenut elämässäni mukana jo 12-vuotiaasta lähtien. Se pitää sisällään myös tärkeän muiston, koska isäni opetti minulle valokuvaamisen ja filmikameran salat.

Olen kuvaajana rento ja mukava, mun kameran edessä on hyvä olla ja pyrin luomaan rennon ja iloisen ilmapiirin kuvauksissa. Mielikuvitusta piisaa, joten luovia ratkaisuja löytyy tilanteessa kuin tilanteessa.
Pidän tunnelmallisista kuvista ja luonto on minulle tärkeä. Sumuisella pellolla, metsässä tai illalla ‘golden hour’ aikaan otetut kuvat saavat sydämeni laulamaan
Hääkuvia läpikäydessäni päässäni soi usein Beatlesin ‘all you need is love’, mistä lie se tulee. Häät ovat ihania ja rakastan niiden monipuolisuutta; olen juhlissasi mm. juhlakuvaaja, ruokakuvaaja, yksityiskohtien bongaaja, perhekuvaaja, arkkitehtuurin kuvaaja ja tunnelman taltioija. Sulaudun häävieraiden joukkoon juhlistamaan ja taltioimaan onneanne ja rakkauttanne.

Perhekuvaajana pyrin rentoon ja iloiseen tunnelmaan, lapset saa olla lapsia ja aikataulutus ei ole tiukka. Villi meno pellolla tai ujompaa menoa, onnistuu hienosti. Olen huomannut, että minussa on sitä ‘jotain’, josta syystä lapset ja mummot tykkäävät minusta.  Ehkä se tulee siitä, että teen töitä myös sairaanhoitajana ja omaan komeat intuitio-tuntosarvet ihmisten kohtaamisessa, tai sitten se johtuu isosta hymystäni ja huonoista vitseistäni.
Perheessä voi olla myös rakkaana perheenjäsenenä esim. koira, kissa, hevonen, hamsteri tai lammas ja he ovat myös erittäin tervetulleita mukaan perhekuvaan.

Tapaan erittäin mielelläni kaikki asiakkaani ennen kuvausta, jotta tutustutaan ja voimme suunnitella kuvauksen yhdessä ja saadaan kuvauksista juuri teidän näköiset. Toki aina tämä ei ole mahdollista, jolloin kuvaukset suunnitellaan joko puhelimitse tai sähköpostitse.

TYPE AND HIT ENTER